foresight-investments-logo

TULEVAISUUDEN TUTKIMUS­MATKAILIJA

 

Menestyksesi mahdollistaa vahva näkemys tulevaisuuden toimintaympäristöstä
ja kyvykkyys toimia nopeasti muuttuvalla pelikentällä.

Foresight Investments Oy on edelläkävijä suomalaisten kasvu- ja perheyhtiöiden tulevaisuuden mahdollisuuksien rakentamisessa. Syvennämme asiantuntijoiden näkemystä toimintaympäristön muutoksesta ja kannustamme yksilöitä näkemään maailmaa kaukaa lähelle.

MEISTÄ SANOTTUA
viiva

Tuomas Räsänen
”Uudistimme strategiamme, ja sen toteuttamiseen tarvittavan johtamismallin onnistuneessa yhteistyössä Kaitsun kanssa. Meille soveltui hyvin tulevaisuuden ilmiöistä, ja niiden liiketoiminnallisista vaikutuksista käynnistynyt prosessi. Kokonaisuudessaan prosessi oli erinomaisesti toteutettu, ja saavutimme uudelle strategiallemme asetetut tavoitteet. Mikä tärkeintä, uuden strategiamme toteutus on edennyt erinomaisesti.”
 

TUOMAS RÄSÄNEN
CEO, Tampereen Messut 

Hanna Ristola
"Kaitsun fasilitoimana laadimme tulevaisuuden ilmiöihin pohjautuen uuden strategian ja otimme käyttöön OKR-mallin. Hän piti meidät tehokkaasti aiheen ympärillä ja auttoi vahvasti organisaatiomme strategisen ajattelun kehittämisessä. Yhteistyö on jatkunut OKR-mallin syventämiselle ja johtanut aiempaa tehokkaampaan strategian toteuttamiseen"
 
HANNA RISTOLA
CEO, Premix
Eero Karppinen
"Halusimme syventää strategiatyöskentelyämme ottamalla tulevaisuuden ennakointia ja skenaariotyötä vahvemmin osaksi prosessiamme. Kaitsu toimi matkaoppaanamme ohjaten meitä asiantuntevasti työpajoissa ja niiden välillä. Kaitsu sai todella nopeasti kiinni tarpeestamme ja tilanteestamme, joka on merkki hänen ammattitaidostaan. Koimme, että Kaitsun avusta oli meille kovasti apua ja saimmekin tehdystä työstä elementtejä suoraan päivitettyyn strategiaamme. Suosittelen positiivisten kokemustemme pohjalta vahvasti muillekin!"
 
EERO KARPPINEN
CEO, Monetra
Sami Kurunsaari
”Kaitsu haastaa ajattelemaan ja analysoimaan toimintaympäristön muutoksia ja mahdollisia kehityskulkuja tuoden keskusteluun aina sparraavan otteen ja vahvan metodiikan. Positiivista energiaa ja aina uusia näkökulmia!”
 
SAMI KURUNSAARI
CEO, Lumme Energia
Jennie Stenbom
”Olen tehnyt Kaitsun kanssa töitä kaupan konseptien ja toimintamallien kehittämisen parissa useammassa tehtävässä. Kaitsu on laajasti verkostoitunut ja hänellä vahva strateginen näkemys sekä kyky konseptoida ja viedä asioita eteenpäin kansainvälisellä tasolla.”
 
JENNIE STENBOM
EVP HR, YIT
Laura Christie
"Kaitsu on ollut meille korvaamaton apu OKR-työssä ja navigoinnissa epävarmassa maailman­tilanteessa. Olemme saaneet selkiytettyä yrityksen suuntaa ja samalla arvokasta ulkopuolista näkemystä priorisointiin."
 
LAURA CHRISTIE
CEO, Academic Work

PALVELUMME
viiva

Tarjoamme laaja-alaista osaamista tulevaisuuden ennakoinnissa, strategian muotoilussa ja vastuullisen liiketoimintamallin rakentamisessa erityisesti kaupan, energian ja teollisuuden arvoketjuissa. Toimintaamme ohjaa neljän askeleen liiketoimintamalli, jonka keskiössä ovat näkemys, ymmärrys, valinnat ja toteutus.

Tulevaisuusorientoituneet yritykset
ovat
33% kannattavampia ja kasvavat 200 % nopeammin kuin yritykset,
joissa ei ole ennakointiosaamista.

Lähde: Rohrbeck & Kum 2018

ARVOMME
viiva

 

1. Ennakoiva ajattelu:

Arvostamme kykyä nähdä tulevaisuuden ilmiöitä ja muutoksia sekä valmiutta varautua niihin ennakoivasti.

2. Asiakkaan menestys:

Panostamme vahvasti asiakkaidemme tarpeiden ymmärtämiseen ja heidän liiketoimintansa menestyksen tukemiseen.

3. Näkemyksellisyys:

Rakennamme kokonaisnäkemystä yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa, uskoen voimakkaasti parviälyyn.

4. Vastuullisuus:

Pyrimme rakentamaan aina kestävää liiketoimintaa, joka huomioi ympäristön, yhteiskunnan ja ihmisten hyvinvoinnin.

logo-sininen

Kai Virtanen

 

 

 KAI VIRTANEN

   CEO & Board Professional
   kai.mikael.virtanen@gmail.com
   +358 40 736 2822
 Rautatienkatu 21 B, 33100 TAMPERE

 

Kai Virtanen on toimintaympäristön muutoksen ja strategisen ennakoinnin edelläkävijä Suomessa. Hänellä on kokonaisvaltainen näkemys tulevaisuuden ennakoinnista, strategian muotoilusta, liiketoimintamallien kehittämisestä ja palveluliiketoiminnan johtamisesta erityisesti kaupan, energian ja teollisuuden arvoketjuissa.

Kaitsu on toiminut asiakkaan äänenä, hallituksen ja johtoryhmän jäsenenä sekä liiketoimintajohdon neuvonantajana eri rooleissa kansainvälisesti vuodesta 1998 lähtien.

Tällä hetkellä hän toimii toimitusjohtajana Foresight Investments Oy:ssä sekä hallituksen jäsenenä mm. Lumme Energialla. Lisäksi Kaitsu tunnetaan HHJ Pro –kouluttajana, toiminnasta Hallituspartnerit ry:n puheenjohtajana ja yritysjohtajille suunnatun Edelläkävijät –yhteisön perustajana.

logo-sininen
Kai Virtanen

KAI VIRTANEN

CEO & Board Professional
kai.mikael.virtanen@gmail.com
+358 40 736 2822
Aleksanterinkatu 16, 15110 LAHTI

Kai Virtanen on toimintaympäristön muutoksen ja strategisen ennakoinnin edelläkävijä Suomessa. Hänellä on kokonaisvaltainen näkemys tulevaisuuden ennakoinnista, strategian muotoilusta, liiketoimintamallien kehittämisestä ja palveluliiketoiminnan johtamisesta erityisesti kaupan, energian ja teollisuuden arvoketjuissa.

Kaitsu on toiminut asiakkaan äänenä, hallituksen ja johtoryhmän jäsenenä sekä liiketoimintajohdon neuvonantajana eri rooleissa kansainvälisesti vuodesta 1998 lähtien.

Tällä hetkellä hän toimii toimitusjohtajana Foresight Investments Oy:ssä sekä hallituksen jäsenenä mm. Lumme Energialla. Lisäksi Kaitsu tunnetaan HHJ Pro –kouluttajana, toiminnasta Hallituspartnerit ry:n puheenjohtajana ja yritysjohtajille suunnatun Edelläkävijät –yhteisön perustajana.

OTA YHTEYTTÄ

OTA YHTEYTTÄ